Tämä kysymys esitettiin meille torstaina MLL:n perhekahvilassa, kun siellä oli Vanhempien akatemiasta luennoimassa eräs naishenkilö aiheesta vanhemmuus ja parisuhde. Harmi, kun myöhästyimme, niin en ehtinyt kuulla luennosta kuin lopun, johon tämä kysymys sisältyi.
Kysymykseen tuli kuulijoilta useita erilaisia määritelmiä, kuten huolehtiminen omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista, lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen, ei stressaa liikaa asioista, mutta tekee parhaansa. Itselleni tuli aluksi mieleen vain lapsi ja sen hyvinvointi, en osannut ajatella asiaa toisesta näkökulmasta eli siitä omasta jaksamisesta huolehtimisesta. Sehän on erittäin tärkeää myös, koska jos ei pidä itsestään huolta, niin miten voi pitää huolta jostain toisesta.
Mielestäni riittävän hyvä vanhempi huolehtii kokonaisvaltaisesti lapsensa hyvinvoinnista, antaa sille aikaa, tekee lapsen kanssa yhdessä asioita, on tukena, turvana ja tiennäyttäjänä. Ja tottakai huolehtii myös siitä omasta hyvinvoinnista, jotta jaksaa tehdä asioita lapsensa kanssa ja olla oikeasti läsnä. Mielestäni on ihan yhtä hyvä vanhempi, vaikka käyttäisikin kertakäyttövaippoja kestojen sijaan tai purkkiruokaa itse valmistaman ruuan tilalla tms.
Nämä asiat eivät tee kenestäkään parempaa vanhempaa kuin toisesta, sillä lapsi varmasti voi yhtä hyvin riippumatta siitä käyttääkö kestoja vai kertoja (jos allergioita tms ei oteta huomioon), mutta silloin kun leikkipuistossa näkee huomattavasti ylipainoisen äidin, joka istuu puistopenkillä ja katselee kun 1,5v lapsi leikkii hiekkalaatikolla yksin ja lähtee yhtäkkiä metsään taapertamaan ja äiti huutaa perään, sen sijaan että nostaisi sen takapuolensa ylös penkistä ja menisi lapsen luokse kertomaan, ettei sinne saa mennä tai hakemaan lapsensa takaisin puistoon. Kun lopulta lapsi tuleekin takaisin, äiti pitää hänelle hirveän saarnan siitä että äidin sanaa on toteltava.
Samanaikaisesti meidän kahden äidin lisäksi puistossa on urheilullinen, hoikka äiti, jolla on samanikäinen lapsi kuin meillä. He leikkivät koko ajan yhdessä, hassuttelevat, nauravat, juosta temmeltävät ja näyttävät molemmat onnellisilta, tosin kuin tämä penkillä istuva äiti, joka ei tee yhtikäs mitään lapsensa kanssa. Tässä mielestäni erottuu selkeästi kumpi on riittävän hyvä vanhempi ja kumpi ei. Molemmat varmasti rakastavat lastaan yhtä paljon, mutta riittääkö se?
Kenenkään ei tarvitse olla mikään SUPERäiti, ollakseen riittävän hyvä. Vähempikin riittää, kunhan vain molemmat voivat hyvin ja lapsi saa kaiken tarvitsemansa. Itsellänikin on päiviä, jolloin tunnen olevan oikea tehoäiti, ja sitten on myös niitä, jolloin oikein huono omatunto iskee, kun ei ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka yhtä paljon lastani rakastankin. Huonoina päivinä oma jaksaminen on heikompaa, mikä heijastuu myös äitinä olemiseen, ja siksi omasta jaksamisesta huolehtiminen liikunnan, levon ja ravinnon avulla onkin tärkeintä, jotta jaksaa olla riittävän hyvä vanhempi.
Muutama kuva viime kesältä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti